Tulokset 2011

Yleistä kaudesta 2011

Soutu-ja Kuntoseura Jouteleen kausi 2011 oli kaksijakoinen. Naisten osalta kausi oli täynnä onnistumisia ja miesten osalta täynnä haasteita. Seurana Joutele osoitti jälleen vahvuutensa. Harjoittelimme, kilpailimme, järjestimme tapahtumia, olimme vartiossa, kouluttauduimme ja opetimme kuntoilijoille ja yrityksille soudun saloja.

Tuloksellisesti merkittävin saavutus oli naisjoukkueen MM-kulta Sulkavalla! Naiset tekivät saman tempun kuin seuran miehet edellisenä vuonna – ensimmäisen MM-lähdön voitto Jouteleelle! Upeaa!

Kaikki lähtee yksilöstä ja hänen motivaatiostaan kohottaa kuntoaan ja työskennellä joukkueen ja seuran eteen. Yhdessä toimiminen vielä moninkertaistaa tuloksen. Aikuisten terveyttä edistävän liikunnan hankkeemme ”Terveyttä tuhdolta” päättyi ja raportoitiin syskyllä 2011. Opetusministeriö oli myöntänyt tukea hankkeelle. Lisäksi saimme toimintatukea Helsingin kaupungilta.

Joutelettaret kesällä 2011

Jouteleen naisjoukkueessa soutaminen on ollut viime vuosina sen verran mukavaa ja palkitsevaa puuhaa, että ilman palopuheita ja suuria lupauksiakin uskolliset naisemme harjoittelivat talvella hyvin ja ilmestyivät Vartiokylän rantaan jäiden lähdettyä.

Kausi alkoi hyvässä hengessä soutajien osalta. Perämiehet vaihtuivat, mutta sen ei annettu häiritä, vaan keskityttiin kukin omaan tehtäväämme. Yhdessä kiperästä tilanteesata selvittiin. Apuna perässä olivat mm. Marko Keskikukko. Kiitokset Markolle.  Allekirjoittanut on vieläkin hämmästynyt, miten hyvin siitä selvisimme. Tällainen on mahdollista vain, jos joukkueesta suurin osa on kokeneita ja tottuneita soutamaan yhteen. Sekään ei vielä riitä, vaan ryhmän jäsenillä täytyy löytyä paljon halua itseohjautuvuuteen, kykyä yhdessä etsiä ratkaisua tekniikkaongelmiin, malttia antaa kannustavia neuvoja ja ottaa niitä myös vastaan ja rutkasti kunnioitusta, epäitsekkyyttä ja välittämistä ryhmän toisia jäseniä kohtaan. Vuosien vieriessä tuntuu usein siltä, että tämä ystävyys ja meri tuovat meidät aina uudestaan rantaan ja kisat ovat sitten vain hetken huipennus. Mutta kun kisa-aamu koittaa, ei tunnu enää yhtään samalta! Sisukaluissa velloo ja on valmis tekemään kaikkensa, jotta voitto tulisi!

Lappajärvi esitteli parastaan kesäkuisena aamuna ennen keskimatkan kisaa. Aamulenkillä aurinko paistoi, mutta nurmikolla piti palaveriään vastustajan naisjoukkue. Monenlaista ajatusta päässä pörisi ennen starttia. Selvittiin hyvin ensimmäinen kierros, poijut  kierrettiin oikein. Mitä ihmettä, johdetaan kisaa selvästi! Voidaanko me VOITTAA? Lisää pökköä pesään, kisa on meidän! Kolmekymppiä on kuitenkin pitkä matka, ja vastustaja alkoi kovan kirin. Yritettiin kaikkemme. Nostettiin tahtia, laskettiin tahtia, eikun taas ylös, vauhti putoaa, lisää, lisää jaloista!! Tultiin kakkoseksi. Meiltä meni useampi päivä todeta sama, minkä muut tiesivät jo palkintojen jaossa; hitonmoinen suoritus keski-iältään näinkin korkealta joukkueelta! Ennakkoasetelmat Sulkavan kisaan olivat kutkuttavat. Meillä oli vene täynnä kokeneita saaren kiertäjiä, itseluottamus kohdillaan ja perässä Ari Rantanen. Kirkkovenesoutu on paitsi kovaa fyysistä urheilua, myös henkistä taistelua, reitin tuntemista ja taktikointia. Näitä jälkimmäisiä perämiehemme tarjoili kisassa pahimmalle vastustajallemme. Eipä ole ennen kesken kisaa pidetty minuutin keskustelutaukoa Nyt sekin on koettu. Matka jatkui kutkuttavissa tunnelmissa. Ratkaisun paikka tuli 45 km soudun jälkeen, kun matkaa oli 15 km jäljellä. Sitten lähdettiin! Vene peesistä viereen ja sehän pysähtyy ensin kun seinään. Mutta sitten me vain mentiin eteenpäin vähän kerrallaan. Vihdoinkin oltiin rinnalla! Adrenaliini jylläsi, sydän yritti kurkusta karkuun! Ja sitten sen jo näki selvästi: johdetaan vähän. Ja sitten vastustaja taipui! Maalissa oli selvä ero ja me voitimme ensimmäisen ja viimeisen naisten kirkkovenesarjan maailmanmestaruuden.

Lyhyen matkan SM-kisat pidettiin Mikkelissä ja taas sää suosi tapahtumaa ja puitteet olivat upeat. Kahden kilometrin kisa oli kovin nopasti ohi. Ei me silti mielellämme jääneet lyhyimmällä matkalla neljänneksi. Onneksi osakkeemme paranivat heti matkan pidentyessä 10 kilometriin ja pronssimitali tuntui voitolta.

Kausi päättyy Kulosaaren kierrokseen. Siihen mennessä olemme aina hioutuneet niin hyvin yhteen, että kisakokoonpano voidaan muodostaa keistä tahansa joukkueen jäsenistä ja hyvä tulee, niin nytkin. Hienossa säässä hoidimme kotikisat tyylikkäästi eikä muilla ollut sanomista soudettaessa meille tutuilla vesillä.

Sekajoukkueista jäi mukavat muistot niin Lappajärveltä kuin Mikkelistäkin. Miesten mukanaolo tekee tunnelman heti hurtimmaksi. Tänä vuonna ei meillä myöskään ollut epärealistisia tavoitteita, jos ei oteta lukuun sitä, että yritin perähenkilönä pysyä reitillä. Onneksi ei ollut selviä voitonmahdollisuuksia pilattavana!

Naisten ja muidenkin puolesta ja erityisesti Markoa ja Aria kiittäen

Marita Junna

Miesten kausi 2011

Kahden hyvin menneen kauden jälkeen jo alkukaudesta tuli selväksi, että kausi 2011 olisi tietynlainen välivuosi miesten toiminnassa. Useat soutajat ilmoitti pitävänsä välivuoden. Tämä aiheutti suuria haasteita sekä miesten joukkueen kokoamiseen, että sen motivoimiseen. Takana oli usealla kuitenkin ehjä talviharjoittelukausi, joten kauden tavoitteet oli asetettava käytettävissä olevien resurssien mukaan.

Ergokauden jälkeen vesillä harjoittelu ei meinannut millään lähteä käyntiin. Puoli veneellistä sai aikaan erilaisia voimaharjoitteluja ja perinteiset Tiltun soutu ja Lohjan soutu jätettiin väliin osanottajien vähyyden vuoksi. Aktiivinen puoli veneellistä saatiin mukaan Lappajärven keskimatkojen sekariin, joten saatiin yksi tiukka startti ennen Sulkavan kisaa aikaiseksi.

Sulkavan soutuun sitoutui harjoittelemaan neljätoista miestä ja perämieheksi lupautui Jarmo Tuominen. Joukkue sai neljän viikon intensiivisellä harjoitusjaksolla ihmeitä aikaan ja soututekniikka kehittyi huimasti Sulkavan soutujen lähestyessä.

Sulkavalla miesjoukkue osallistui perjantain yösoutuun. Tällä kertaa tavoitteena ei ollut kärkisijat, mutta kaikin puolin täysipainoinen soutu. Joukkueen sijoitus oli 12. ja loppuaika 4:15,21,6 vastasi hyvin pitkälle odotettua tulosta.

Sulkavan jälkeen miesten rivit harvenivat uudelleen. Monelle Sulkavan soutu oli ainoa kilpailu ja sinnikkäimmät jatkoivat kohti loppukesän kisoja. Lyhyen matkan ja sprinttikisoihin ei saatu miesjoukkuetta koottua, mutta kahden lainamiehen avulla saimme koottua sekajoukkueen kumpaankin lähtöön. Vaikka emme kolkutelleet kärkisijoja, saimme taas kaksi kovaa starttia palkinnoksi sinnikkäästä harjoittelusta.

Kauden päätti kotikisamme Kulosaaren ympärisoutu. Miesjoukkueemme sijoitus oli 7 ja soutu oli kausi huomioiden tasapainoista.

Kautta 2011 kuvasi ennennäkemätön passiivisuus soutuharjoituksissa. Laadukkaita lajiharjoituksia saatiin aikaan noin kuukauden ajan ennen Sulkavan soutuja. Ilman naissoutajien henkistä ja miehistöllistä tukea kausi olisi ollut mahdoton viedä kunnialla läpi.

Miesjoukkueen puolesta Jyrki Hanioja

 

Pienveneiden SM-1000 m ja 10 000 m

27.-28.8.2011 Sulkavan Soutustadionilla 

Sekaparisoutu 40v 10km

 

1. 113 Tuomo Konttinen/Riitta Konttinen Kuhin Soutajat                52.14,1
2. 111 Paavo Salonen / Marita Lumiaho Takon Soutajat                52.27,0
3. 108 Vuokko Kolehmainen/Ilkka Manninen Mikkelin Soutajat    52.37,6
4. 116 Tarja Väisänen / Jouni Kaikkonen Nesteen Soutajat          52.54,8
5. 106 Antti Suntio / Taina Suntio Nesteen Soutajat                         53.27,2
6. 107 Kimmo Mörö / Johanna Mörö Takon Soutajat                      53.41,0
7. 117 Pentti Soini/Leena Purosalo Keravan Urheilijat                   53.48,8
8. 115 Kari Tuukkanen/Johanna Sovijärvi Iitin Soutajat                  53.49,8
9. 110 Jyrki Hanioja / Hanna Kulmala Joutele                                  54.11,8
10. 105 Mervi Niiranen/Kari Malmstedt Enonkosken Kohina         54.27,3
11. 114 Anita Harju / Arto Alajääski Kouvolan Soutajat                   55.00,9
12. 112 Timo Kauppila/Marja Liedes-Kauppila Soutuseura SMRK                           58.04,7
13. 109 Pentti Havanka / Seija Havanka Virtain Urheilijat              58.46,6

 

Sekaparisoutu 40v 1000m

       
sija nimi   aika
1 Tuomo Konttinen/Riitta Konttinen Kuhin Soutajat   00:04:45:5
2 Antti Suntio/Taina Suntio Nesteen soutajat   00:04:49:5
3 Paavo Salonen/Marita Lumiaho Takon Soutajat   00:04:50:1
4 Tarja Väisänen/Jouni Kakkonen Mikkelin Soutajat   00:04:52:3
5 Vuokko Kolehmainen/Ilkka Manninen Mikkelin Soutajat   00:04:53:6
6 Kari Tuukkanen/Johanna Sovijärvi Iitin Soutajat   00:04:55:5
7 Tiina Myllylä/Seppo Nytorp Kouvolan Soutajat   00:04:56:8
8 Anita Harju/Arto Alajääski Kouvolan Soutajat   00:04:58:3
9 Kimmo Mörö/Johanna Mörö Takon Soutajat   00:04:59:1
10 Mervi Niiranen/Kari Malmstedt Enonkosken Kohina   00:05:01:0
11 Pentti Soini/Leena Purosalo Keravan Urheilijat   00:05:01:5
12 Jyrki Hanioja/Hanna Kulmala Joutele   00:05:01:8
13 Timo Kauppila/Marja Liedes-Kauppila Soutuseura SMARK   00:05:19:9

 

SM-KIRKKOVENE SOUDUT 13.-14.8.2011 ANTTOLA

Tulokset 2,325 km NAISET
Joukkue                                                    Loppuaika     KM/h
1                    Sulkavan Urheilijat -41      08:52,5          15,73
2                    Mikkelin Soutajat                08:56,1          15,62
3                    Kouvolan Soutajat              09:02,0          15,44
4                    Joutele                                 09:02,1          15,44
5                    Savonlinnan Soutu             09:12,7          15,16

Tulokset 2,325 km MIEHET

Joukkue                                                    Loppuaika     KM/h
1                    Kouvolan Soutajat              08:05,7          17,22
2                    Takon Soutajat                   08:12,4          17,01
3                    KuHi                                      08:12,8          16,98
3                    Sulkavan Urheilijat -41      08:12,8          16,98
5                    Evijärven Urheilijat             08:13,1          16,98
6                    Mikkelin Soutajat                08:13,7          16,94
7                    Valkealan Soutajat             08:18,3          16,81
8                    Savonlinnan Soutu             08:21,1          16,71
9                    Kivennavan Soutajat          08:34,0          16,28

Tulokset 2,325 km SEKAJOUKKUEET

Joukkue                                                    Loppuaika     KM/h
1                    Kouvolan Soutajat              08:26,8          16,51
2                    Sulkavan Urheilijat -41 I     08:27,6          16,48
3                    Evijärven Urheilijat             08:29,2          16,44
4                    Mikkelin Soutajat I              08:32,3          16,35
5                    Takon Soutajat                   08:33,0          16,32
6                    Savonlinnan Soutu             08:38,0          16,16
7                    Sulkaan Urheilijat II            08:39,8          16,1
8                    Valkealan Soutajat             08:40,9          16,07
9                    Keravan Urheilijat               08:45,1          15,94
10                  Joutele                                 08:49,9          15,79
11                  Mikkelin Soutajat II             08:51,6          15,73
12                  Koston Soutajat                  08:54,1          15,67

TULOKSET 10 KM                                                       

Joukkue / NAISET             Loppuaika     Väliaika 5 km                      KM/H
1                    Mikkelin Soutajat                 43:53,9          21:37,0          13,67
2                    Sulkavan Urheilijat -41       44:08,9          21:45,0          13,59
3                    Joutele                                  44:22,8          21:53,0          13,52
4                    Kouvolan Soutajat               45:49,6          22:28,0          13,09
5                    Enonkosken Kohina           46:27,5          22:50,0          12,91
6                    Savonlinnan Soutajat         47:17,7          23:05,0          12,68
 

Joukkue / MIEHET                                  Loppuaika     5 km:n väliaikaKM/h
1                    Kouvolan Soutajat              39:32,9          19:33,0          15,17
2                    Takon Soutajat                   40:08,8          19:52,0          14,94
3                    KuHi                                      40:16,2          19:56,0          14,9
4                    Mikkelin Soutajat                40:25,5          20:00,0          14,84
5                    Sulkavan Urheilijat -41       40:26,7          20:04,0          14,83
6                    Evijärven Urheilijat             40:46,1          20:10,0          14,72
7                    Valkealan Soutajat             41:00,2          20:16,0          14,63
8                    Savonlinnan Soutu             41:27,1          20:29,0          14,48
9                    Virtain Urheilijat                  41:29,3          20:34,0          14,46
10                  Kivennavan Soutajat          41:50,3          20:42,0          14,34
11                  Lappajärven Veikot            48:01,3          23:38,0          12,5

Joukkue / SEKAJOUKKUEET                Loppuaika     5 km:n väliaikaKM/h
1                    Mikkelin Soutajat I              41:29,5          20,41             14,46
2                    Sulkavan Urheilijat I           41:44,4          20,43             14,38
3                    Kouvolan Soutajat              42:10,4          20,58             14,23
4                    Takon Soutajat                   42:21,5          20,58             14,17
5                    Valkealan Soutajat             42:25,4          21,01             14,15
6                    Evijärven Urheilijat             42:37,0          21,06             14,08
7                    Savonlinnan Soutu             43:06,7          21,21             13,92
8                    Mikkelin Soutajat II             43:25,4          21,32             13,82
9                    Keravan Urheilijat               43:27,1          21,35             13,81
10                  Joutele                                 43:31,7          21,3               13,78
11                  Koston Soutajat                  43:44,2          21,46             13,72
12                  Sulkavan Urheilijat II          43:51,8          21,45             13,68

Sulkavan Suursoudut 2011

 

Sunnuntai 10.7.2011, MM 60 km, kirkkoveneet, naiset MM
Sunday 10.7.2011, WM 60 km long boats women WM

Sija Vene Miehistö Väliaika Aika H
1 613 JOUTELE 2:27:16 4:30:51,2
2 614 MIKKELIN SOUTAJAT 2:27:02 4:32:12,6
3 612 ENONKOSKEN KOHINA RY 2:28:46 4:40:22,8
4 611 SAVONLINNAN SOUTU 2:33:33 4:51:27,8

 

Perjantai 8.7.2011 Kirkkoveneet yösoutu

1 750 KUHIN SOUTAJAT   4:04:08,6
2 791 RAUTA-KOURAT   4:06:03,8
3 805 STAIRON SUVITUULITIIMI TURKU   4:06:18,2
4 738 KAHVAKOPLA   4:07:43,9
5 745 KINKUN KIERTÄJÄT   4:08:16,5
6 826 UPM-KUUSANKOSKI   4:08:43,3
7 796 S-ETUKORTTIRISTEILY   4:08:58,9
8 846 KIVENNAVAN SOUTAJAT   4:09:14,3
9 783 PERTUNMAAN SOUTUTEAM   4:09:56,0
10 812 SUONENJOEN LATU   4:10:03,3
11 773 NESTEEN SOUTAJAT/MIEHET   4:14:36,3
12 736 JOUTELE   4:15:21,6
13 743 KERAVAN URHEILIJAT   4:15:43,9
14 708 AIROIHIN SEKOAJAT PORVOO   4:16:52,3
15 740 KAUKAAN LYLYN SOUTAJAT/SAHA   4:23:49,6
16 800 SMARK HELSINKI   4:24:59,5
17 792 RENTOVETO R-7   4:25:45,5
18 834 VIHTAVUOREN PAMAUS I   4:27:23,2
19 761 LINNANMELA2   4:28:05,5
20 848 EVIJÄRVEN URHEILIJAT SEKAJOUKKUE   4:29:39,7

 

 

Soutujan tuntoja Sulkavalta MM-soudusta sunnuntaina

Voi miten koko kisa alkoi jännittää jo edellisenä päivänä. Toiset olivat jo soutaneet perjantaina ja lauantaina ja meidän piti aina vain odottaa ja tankata. Onneksi yön sai nukuttua aika hyvin, niin aamulla oli virkeä. Veneen luona alkoi keskittyminen kisaan samalla kun pakkasi juomalaitetta ja eväitä veneeseen. Onneksi säädöt olivat jo kaikki kohdallaan, niin ei tarvinnut niistä huolehtia.

Strattia aina jännittää. Airo valmiina odotan lähtömerkkiä, joka aina tulee yllättäin. Tällä kertaa pari minuuttia yli virallisen lähtöajan. Ja ne aallot ja arojen kohina startissa. Ei oikein edes uskalla katsoa muihin veneisiin, ettei vain sekoa omasta tahdista. Onneksi perämies osasi hyvin rauhoitella koko joukkuetta. Lähtösuoran jälkeen avautuu pitkä kapea reitti, jossa on hyvä tunnustella matkavauhtia ja säätää syke ja voima kohdilleen. Edessä on vielä pitkä matka. Tänäänkin on tulossa kuuma päivä, mutta onneksi kuumuus ei vielä vaivaa. Lossin suorakin mennään samalla kaavalla kuin tähänkin asti. Luottamus omiin voimiin ja omaan joukkueeseen on vahva. Kaikki vastustajan irtiottoyritykset kuitataan helposti.

Oulunsaaren kapeikossa on niin vähän vettä, että pohja näkyy helposti ja sen huomaa veneessä. Vauhti meinaa pudota ja joutuu tosissaan vetämään muutaman vedon, että päästään irti matalasta. Ja sitten avautuu se kuuluisa Lepistön selkä: siellä on usein isoa aallokkoa ja paahtavan kuuma. Tänä vuonna oli vain kuuma. Onneksi järvenselkä pysyi tyynenä. Tässä kohtaa on matkaa jo tehty sen verran, että aletaan punnita sekä henkistä kanttia että kestävyyttä.

Lepistön selän puolivälissä perämies päätti tehdä ratkaisun ja vaati lisää ponnistuksia. Onneksi tähän oli jo henkisesti valmistautunut ja fyysisestikin voimia säästössä. Mielessä jopa kävi, että vihdoin saa Soutaa isolla S:llä. Voi miten se ohitustilanne jännitti. Mentiin ripi rinnan ja välillä näytti, että ei päästäkään ohi, mutta sitten taas päästiin pari metriä edemmäs vastustajasta ja taas tuli uskoa, että kyllä vaan päästään ohi. Viereisessäkin veneessä tietysti lisäsivät vauhtia ja kilpailua voitosta käytiin tosissaan. Minusta ainakin tuntui, että monen minuutin yrittämisen jälkeen vihdoin päästiin kuin päästiinkin ohi. Sitten ihan hetkessä eroa syntyi muutama metri vastustajaan. Silloin usko voittoon oli jo aika korkealla. Taas jaksoi kiskoa airoa ja potkia venettä liikkeelle. Vaikka samaan aikaan mielessä takoi ajatus, että onko vielä pitkä matka, kestänkö maaliin asti tätä vauhtia ja sykettä. Silloin vilahti silmissä Hakovirralle vievä salmi. Siitä ihan mieli herkistyi ja into palasi. Tiesin, että maaliin on vain pari mutkaa, jopa alle 8km jäljellä. Se ei ole soutaen kuin muutama hetki verrattuna jo taitettuun matkaan. Vielä jaksaa! Sitten silmissä vilahti rannan peltoaukea ja mökit ja tiesin, että ollaan jo loppusuoralla! Ja sitten maalissa! Saman tien lähti airo käsistä ja valtava tuuletus koko veneessä! Jännitys purkautui helpottuneeseen voiton huutoon. Me voitettiin.

Joukkueena me ollaan vahva ja yhtenäinen ja meillä on yhteinen tahto ja tavoite. Kiitos kaikille joukkuetovereille ja perämiehelle.

 

SM-kirkkovenesoutu 2011, Lappajärvi

NAISET
1. Mikkelin Soutajat 1.58,17
2. Joutele 1.58.30
3. Savonlinnan Soutu 2.09,17
4. Lappajärven Veikot 2.18,21

MIEHET
1. Takon Soutajat 1.47,07,3
2. Sulkavan Urheilijat 1.47,40,6
3. Kuhin Soutajat 1.49,07,2
4. Mikkelin Soutajat 1.49,15,7
5. Valkealan Soutajat 1.49,35,0
6. Evijärven Urheilijat 1.49,53,2
7. Keravan Urheilijat 1.50,29,1
8. Savonlinnan Soutu 1.52,07,3
9. Lappajärven Veikot 2.07,52,0

SEKAJOUKKUEET
1. Sulkavan Urheilijat  1.50,41,2
2. Kouvolan Soutajat   1.51,32,0
3. Mikkelin Soutajat      1.51,58,1
4. Valkealan Soutajat   1.54,09,4
5. Evijärven Urheilijat   1.54,33,3
6. Savonlinnan Soutu   1.54,55,1
7. Joutele                         1.55,04,2
8. Lappajärven Veikot   2.18,07,1

 

Sisäsoutu SM-puolimaraton, Naiset 50+, Kerava 14.4.2011

1. Eeva Rahikka                    1.30.34,8

Sisäsoutu SM-puolimaraton, Naiset 40+, Kerava 14.4.2011

1. Maija Virta                     1.28.16,6 SE
2. Ritva Santtila         1.31.57,1

Sisäsoutu SM-10000 m, Naiset 50+, Kotka 19.3.2011

1. Eeva Rahikka                    41.44,5

Sisäsoutu SM-10000 m, Naiset 40+, Kotka 19.3.2011

1. Maija Virta                     40.21,1

Sisäsoutu SM-500 m, Naiset 50+, Helsinki 12.3.2011

1. Eeva Rahikka                    1.42,5

Sisäsoutu SM-500 m, Naiset 40+, Helsinki 12.3.2011

3. Maija Virta                     1.45,2

Sisäsoutu SM-2000 m, Naiset 40+, Helsinki 5.2.2011

3. Maija Virta                     7.41,7

Sisäsoutu SM-2000 m, Naiset 50+, Helsinki 5.2.2011

1. Eeva Rahikka                    7.37,4 SE

Sisäsoutu SM joukkuekisa 4*1000 m, Naiset, Helsinki 5.2.2011

5. Joutele I                       3.50,5 (Santtila, Lillqvist, Virta, Hyytiäinen-Jalli)
8. Joutele II                      4.09,4 (Vähäkoski, Kivinen, Tuomenoksa, Junna)