Tulokset 2010

Yleistä kaudesta 2010

Onnistumisten ja naisten vuosi

Soutu-ja Kuntoseura Joutele, kotoisammin vain Joutele, paistatteli auringossa koko kauden 2010. Harjoittelimme, kilpailimme, järjestimme tapahtumia, olimme vartiossa, kouluttauduimme ja opetimme kuntoilijoille soudun saloja. Seura voi olla ylpeä siitä maankuulusta Joutele-hengestä, joka soutajiemme kesken vallitsi. Mihin tahansa ryhdyimmekin, kaikki onnistui.

Tuloksellisesti upein viikonloppu seuramme historiassa on 2010 Sulkavan Suursouduista: Miesten MM-kulta ja SM-hopea ja naisten SM-kulta! Vielä riitti neljä Jouteleen naista hopeasijalle sijoittuneeseen naisten perjantailähdön Etelä-Suomen naiset joukkueeseen ja 1 mies yksinsoutuun.

Kaikki lähtee yksilöstä ja hänen motivaatiostaan kohottaa kuntoaan ja työskennellä joukkueen ja seuran eteen. Yhdessä toimiminen vielä moninkertaistaa tuloksen.

Toimintamme arvioitiin myös opetusministeriössä menestyksekkääksi. Aikuisten terveyttä edistävän liikunnan hankkeemme”Terveyttä tuhdolta” oli yksi niistä Etelä-Suomen 21onnistujasta 90 hakijan joukossa, joille OPM myönsi tukea aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan. Lisäksi saimme toimintatukea Helsingin kaupungilta.

Koulutussuunnitelma tuo lisää osaajia seuratoimintaan

Palaverit soutuliiton toiminnanjohtajan Kristiina Danskasen kanssa toivat seuratoimintaamme uusia tuulia; eräänä niistä koulutuksen suunnittelu. Hän peräänkuulutti seuratoimintaan laajaa osaamista ja jatkuvaa kouluttatumista. Kaudella 2010 Jouteleen jäsenet osallistuivatkin moniin koulutuksiin ja osaamista kartutettiin mm. seuratoiminnan johtamisessa, harjoittelun ohjauksessa, venyttelyssä ja valmennuksessa.

20 kisalähtöä ja 5500 km maantietä kirkkoveneillä

Kilpailut piristävät kesäkautta. Niihin valmistaudutaan hyvissä ajoin laskemalla painotukset ja tekemällä kilpailuun valmistavat harjoitukset. Lisäksi vaaditaan suunnattomasti näkymätöntä työtä; ilmoittautumiset, lisenssit, majoitukset, veneiden huolto, puhdistus ja pakkaus, airojen,äänentoistolaitteiden ja vesipumpun toimintakunnon tarkastus. Trailereiden valot, vilkut ja renkaat käydään läpi. Haalitaan kokoon veneiden hinaajat.

Kuluneena kautena seuran naiset uskaltautuivat miesten avuksi. Kiitokset Hanna ja Marita ja kaikki muutkin hinurit. Ei ole mukava lähteä liikkeelle paljon ennen muita ja olla palauttamassa venettä rantaan vasta silloin, kun joukkuetoverit ovat olleet jo kauan kotosalla. Koska kauden 2010 kilpailut olivat sangen etäällä, matkasivat veneemme trailereiden päällä yli 5500 km. Kilpailimme Iitissä, Lohjalla, Kouvolassa, Sulkavalla, Nilsiässä, Laukaassa ja Helsingissä.

Kesän upeat tulokset palkitsivat kaiken vaivannäön.

Sisäsoutukilpailut- Jouteleen naiset SM-joukkuehopealle

Ensimmäinen sisäsoutukilpailu oli heti vuoden vaihteen jälkeen, 9.1.2010. Jouteletta edusti kolme naisjoukkuetta ja yksi miesjoukkue.

4x1000m pikaviestistä tuli jymy-yllätys, kun naiset kisasivat voitosta viimeiseen vetoon asti. Takon soutajat vei lopulta voiton, mutta yleisen sarjan SM-hopea oli upea saavutus ja Jouteleen ensimmäinen pikaviestin SM-mitali. (Joukkueessa kisasivat Satu Kaski, Hanna Kulmala, Marika Laaksonen ja Eeva Rahikka).

Jouteleella oli edustus myös sisäsoudun SM-500m kisassa, SM-2000m kisassa ja SM-10000m kisassa ja ergomaratonilla, joista oli tuloksena kolme SM-kultaa ja neljä SM-hopeaasekä naisten ergomaratonin voitto ( SM-mitalistimme henkilökohtaisilta matkoilta: Eeva Rahikka, Ritva Santtila, Anja Vehman ja Maija Virta).

Pienvenesoutu käynnistymässä uudelleen

Pienvenesoutumme on ollut viime aikoina ainoastaan muutamien miessoutajien käsissä. Kesällä 2010 saimme kisamenestystä tarmokkaiden naissoutajiemme tuomana: Maarit Hautala ja Marita Junna saivat SM-kultaa ja hopeaa pienveneiden SM-kisasta Laukaasta.

Sitä ennen Jarmo Tuominen oli sinnitellyt paahtavassa helteessä Sulkavalla pitkän matkan kuudenneksi.

Mikäli kirkkoveneet ovat olleet harjoituksissa täynnä, meillä on ollut mahdollista lainata Luodon Timon yksikköä. Vuoden 2010 lopulla saimme ostettua käytetyn vuorosoutuveneen, joten tulevalla kaudellla tilanne rannassa paranee entisestään.

Kulosaaren soudut keräsi 525 osallistujaa

Joutele ja Helsingin Soutuklubi järjestivät yhdessä jo perinteeksi muodostuneen soutukauden päätöskisan 4.9.2010 Helsingissä. Järjestelyt onnistuivat hienosti, kiitos upean talkooporukan.

Miesten kausi 2010

Miesten soutukausi 2010 käynnistyi odottavin tunnelmin. Olihan kirkkovenesoudun päätapahtuman, Sulkavan Suursoutujen, sunnuntailähtö ensimmäistä kertaa MM-arvolla kirkastettu. Luonnollisesti edellisen kesän Suomen Mestaruus Sulkavan pitkällä matkalla tuntui velvoittavan joukkuettamme osallistumaan myös ensimmäisen Maailman Mestaruuden tavoitteluun. Huhut pyörivät mahdollisten "Superkokoonpanojen" muodostumisesta Sulkavalle. Miesten joukkue valmistautui avovesikauteen kuitenkin rauhassa ergo- soudun ja muun kuntoilun avulla.

Tiltusoutu

Avovesille päästiin hyvissä ajoin, kun todella kylmän talven muodostama jääpeite poistui nopeasti lämpimän kevään nopeuttamana. Perinteiseksi muodostuneeseen kauden avaustapahtumaan, Tiltu- soutuun 29.5, osallistuttiin yhdellä omalla miesjoukkueella sekä Keravan Urheilijoiden kanssa muodostetulla yhdistelmäjoukkueella. Kaikilla oli muistissa viimekesäinen yhden sekunnin tappio Sulkavan Urheilijoille. Kisaan lähdettiin ennakkoluulottomasti haastamaan jälleen paikalla ollutta Sulkavan Urheilijoiden joukkuetta. Sulkava määräsi kuitenkin kilpailun tahdin ja oma joukkueemme joutui tyytymään peesaus- asemiin. Kilpailun loppusuoralla ohitusyritys epäonnistui ja lopputuloksena kuitenkin kunniakas 2. sija. Keravan kanssa muodostettu yhteisjoukkue teki kelpo soudun ja sijoittui 7. sijalle.

Keskimatkan kisat

Harjoittelu jatkui hyvällä aktiviteetilla ja SM-keskimatkan kisoihin Kouvolaan 12.6 pystyttiin lähtemään luottavaisin mielin. Muistissa oli edellisen kesän epäonnistuminen vastaavalla matkalla Leppävirralla. Nyt kalusto saatettiin hyvään iskuun ja kun joukkue vaikutti muutenkin todella vahvalta, oli odotukset korkealla. Kisapaikan. Kisapäivän olosuhteet tarjosivat kaikkea mahdollista haastetta. Oli vasta- ja myötävirtaa, vasta- ja myötätuulta, tyyntä ja tuulista ja jyrkkiä käännöksiä. Kivikovat Kouvolan, Sulkavan, Savonlinnan ja Takon joukkueet ehtivät positiivisen soudun tehneen joukkueemme edelle.

Lohjan soudut

Suurlohjan soudut järjestettiin poikkeuksellisen aikaiseen ajankohtaan 19.6 ja samalle viikonlopulle sattunut Jukolan viesti aiheutti soutajapulaa. Onneksi samassa rannassa harjoitteleva SOK:n joukkueen jäsenistössä oli intoa lähteä vahvistamaan joukkuettamme Lohjalle. Kun vielä perämieskin löytyi Lohjalta viime hetkillä joukkueeseen, lähdettiin matkaan rohkeasti haastamaan. Kovakuntoiset Prisman soutajat enemmän kuin täyttivät paikkansa ja Joutele porskutti jälleen perinteisesti kisan kärkisijoilla. Hyvä kisa ratkesi Valkealan Soutajien hyväksi pienestä nukahduksesta johtuen ja 2. sija oli tuomisena Lohjalta. Valkealan Soutajien pieni kuittailu palkintokorokkeella taisi jättää sopivasti nälkää Sulkavaa kohti valmistautuessa. Osa joukkueestamme osallistui jälleen kisaan yhteisjoukkueessa Keravan Urheilijoiden kanssa ja taas oli tuloksena kelpo sijoitus, 7. sija.

Sulkavan Suursoudut

Sulkava ja joukkuekuvioiden muodostuminen sinne alkoi olla nyt entistä enemmän puheissa ja ihmisten ajatuksissa. Pidimme vielä kaikkia mahdollisuuksia avoinna. Naapuriseuroista kantautui entistä enemmän huhuja superkokoonpanojen muodostumisesta ja samalla meille vapautui soutajaresursseja, kun osa alueen soutajista halusi varmistaa osallistumisensa Sulkavan soutuihin asiallisessa joukkueessa. Pikkuhiljaa uskalsimme lähteä kokoamaan miesjoukkueita sekä SM-lähtöön, että MM-lähtöön.

MM-kilpailu

MM-lähtö ei vaatinut soutajilta seuralisenssiä ja meidänkin joukkueemme sai pari todella kovakuntoista täsmä vahvistusta edellisinä kesinä pienvenesoutuun keskittyneistä soutajista. Valmistautuminen Sulkavaa kohti sujui valmennusjohdon tarkan suunnitelman mukaisesti ja vauhti parani molemmilla miesjoukkueilla lupauksia antavasti.

Sulkavalla lauantain 10.7 SM-lähtöön osallistunut joukkue teki kelpo suorituksen ja toi seuralle SM-hopeaa, mikä nostatti myös odotuksia MM-kisa lähtöä odottavassa joukkueessa.

MM-lähtö 11.7 oli jännityksen täyttämä ja historiallista värinää oli ilmassa. Joukkueiden todellisia voimasuhteista oli vaikea ennustaa, koska kokoonpanot eivät puhtaita seurakokoonpanoja olleet. Jännitteet realisoituivat noin kaksi kilometriä lähdön jälkeen tapahtuneeseen kolarointiin, johon miesjoukkueemme myös juuttui ja sijoitus jäi vaatimattomaksi lähdön jälkeisien kilometrien ajaksi. Seuraavat kilometrit kuitenkin kertoivat joukkueemme hyvästä tilasta. Joukkue rauhoittui nopeasti kolaroinnista huolimatta, meno oli rentoa ja pystyimme matkavauhtiin helposti. Ohitimme joukkueen toisensa jälkeen. Viimeinen ja tärkein ohitus hyvään loppukiriin yhdistettynä toteuttivat seuran ja soutajien unelman: Joukkue saapui ensimmäisenä Sulkavan Soutustadionille hurraavan väkijoukon eteen!

Lyhyet matkat

Harjoittelutauon jälkeen aloitettiin tiivis valmistautuminen Tahkon lyhyen matkan SM-kisoihin 14.8–15.8. Jo Lohjalla joukkuettamme vahvistaneet Prisman soutajat lupautuvat mukaan kisoihin ja näin valmistautuminen oli mielekästä. Kisat käytiin upeissa Tahkon maisemissa ja taso oli todella kova. Lyhyemmille matkoille sopivammat kokoonpanot hallitsivat kisoja ja sijoitukset jäivät pistesijoihin.

Kulosaaren ympärisoutu

Kulosaaren soutuihin 4.9 saatiin taas mukaan kaksi miesjoukkuetta ja varsinkin ns. ykkösjoukkueen kokoonpanossa katsottiin tulevien kausiin ja ajettiin sisään uusia soutajia. Tuloksena sijat 5. ja 15.

Yhteenvetona kaudesta: 

MITÄS ME MAAILMAN MESTARIT!

Kimmo Kuittinen

Joutelettaret kesällä 2010

Joutele -henki

Joutelettarien kausi käynnistyi huolettomammin, kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Meillä oli kaksi tärkeintä asiaa kunnossa; joukkueeseen sitoutuneet, kokeneet soutajat ja perämies. Pääsimme kerrankin aloittamaan tilanteesta, jossa kaikilla oli takanaan soutukokemusta ja useimmat olivat soutaneet jo vuosia yhdessä. Niinpä viime kesänä ei surtu taas vuodella noussutta keski-ikäämme vaan istahdimme vanhoille paikoillemme ja aloimme tavoitella liukua. Heti vesikauden alettua huomasimme myös, että perämiehemme ja valmentajamme Jukka Korpio oli lisännyt vielä asteella panoksia ja käsittämättömien kiireidensä keskellä nosti joukkueemme tarpeet niin korkealle, että hänen poisjääntinsä harjoituksista oli poikkeus. Jukka oppi tuntemaan meidän entistä paremmin ja siksi pystyi pitkäjännitteisesti valmentamaan soutajia niin yksilöinä, kuin myös yhdistämään hyvin erikokoiset ja -kuntoiset naiset yhtenäiseksi, vahvaksi joukkueeksi.

Soutajien pieni vaihtuvuus toi myös muita etuja, kun kaikki tunsivat paikkansa entuudestaan. Meillä oli myös positiivinen ongelma; vetäjien suurena huolenaiheena oli saada kaikki harjoituksiin tulleet naiset mahtumaan veneeseen. Aina välillä joku joutuikin jalkalenkille. Tavoitteena oli tasapuolisuus ja suunnitelmallisuus. Jalkalenkille lähetettiinkin kokenut soutaja, jolla ei ollut selvää tekniikkaongelmaa ja näin saatiin veneeseen soutaja, jolle valmentajan neuvot olivat arvokkaampia. Niinpä saimme loppukaudesta nauttia tilanteesta, jossa ei ollut enää väliä, ketkä noin 20 naisesta olivat harjoituksissa mukana. Ensimmäistä kertaa Joutelettarien historiassa osasimme soutaa yhteen millä tahansa kokoonpanolla niin, että harjoitus toi herkästi hymyn huulille.” Hyvä perämies, hyvä harjoitus”, kuten Jaakkolan Risto sanoisi.

Naisten toiminta seurassa oli myös muuten erittäin aktiivista. Otimme hoitaaksemme niin ylimääräisiä perämieskeikkoja, kilpa-asujen hankintoja, harjoitusten suunnittelua, majoitusvarauksia, ilmoituslehden tekoa ym. Näin ovat, ehkä kalustosta huolehtiminen pois lukien, useimmat seuratoimintaan kuuluvat oheistoiminnat tulleet naisistollemme tutuiksi ja myös kelvollisesti hoidetuksi.

Kisakausi

Kiersimme tavoillemme uskollisena kaikki SM-kisalähdöt. Vaikka kausi lähti upeasti käyntiin, tuli taas kerran todennettua, että joukkueessa pitää olla reilut 20 potentiaalista soutajaa, jotta kisalähdöistä selvitään kunnialla. Kirkkoveneen ongelmana on päästä juuri maagiseen lukumäärään 14. Puuttuvien soutajien metsästys viime tingassa heikentää joukkuetta ja vanhentaa vetäjät ennen aikojaan. Luvun ylittäminen taas aiheuttaa jollekin pettymyksen ja tämän tilanteen kanssa on tasapainoiltava.

Kesän ensimmäinen SM-startti, keskimatka Kouvolan Kymijoessa, oli meille vaikein. Kova tuuli ja Kymijoen pyörteet veivät välillä venettä enemmän kuin soutajat, eikä pronssimitali oikein tainnut naisia ilahduttaa.

Kuninkuusmatkalla Sulkavalla oli kuuma! Mutta se peesaus ...kyllä oli kiva roikkua sekariveneen perässä ja laittaa sitten komeasti vinkkari päälle ennen Oulunsaloa ja mennä ohi. Voitto tuli, mutta olisihan se ollut makeampaa, jos olisi ollut kunnon vastus.

Nilsiä on kaukana Helsingistä. Sinne kuitenkin kannattaa hinata jopa kirkkovene ihan lyhyitäkin matkoja varten, jos soutaa yhtä hienosti voitosta kamppaillen niin kuin me teimme. Nilsiä oli upea paikka soutaa. Ihan kun olisi ollut minialppien ympäröimällä järvellä. Tuuli teki kuitenkin olosuhteet haasteelliseksi. Tulen aina muistamaan Jukan ilmeen, kun 2000 m kisassa vauhdit vastatuleen olivat vaatimattomat, kaverilta meni usko! Ja kun me hävisimme kullan vain kahdella sekunnilla. Olimme onnellisia. 10 km meni myös hienosti. Ja kuinka mukavaa olikaan joka välissä uida lämpimässä, syvässä järvessä.

Kulosaaren kisassa kamut meni SMARKin veneeseen ja Jukka ei ehtinyt perämieheksi, mikä neuvoksi? Heli lupautui perämieheksi ja siitäpä saatiinkin etua, ihan uudenlainen istumajärjestys. Voima jakaantui tasaisemmin veneessä ja selvästi paransi vauhtia. Sitten vielä vähän peliin psyykkausta ja tahtotila alkoi olla kohdallaan. Näillä eväillä irtosi voitto. Tällaista on kirkkovenesoutu. Lopputulos voi olla enemmän kun osiensa summa.

Joutelettarien puolesta Marita Junna

 

Jouteleen kilpailukausi 2010

Pienvenesoudun SM-10 km, Naiset Vuorosoutu, yleinen, Laukaa 29.8.2010

1. Marita Junna/Maarit Hautala 1.11.42,2

Pienvenesoudun SM-sprint, Naiset Vuorosoutu, yleinen, Laukaa 28.8.2010

3. Marita Junna/Maarit Hautala 5.56,0

Kirkkoveneiden SM-Soudut Naiset 10 000m, Tahko 15.8.2010

1. SU-41 43.21,1 2. Joutele 43.29,4 3. Kouvolan Soutajat 43.52,5 4. Kuhin Soutajat 44.24,3

Kirkkoveneiden SM-Soudut Miehet 10 000m, Tahko 15.8.2010

1. Takon Soutajat 38.59,8 2. Kouvolan Soutajat 39.24,6 3. Valkealan Soutajat 39.26,7 4. SU-41 39.32,0 5. Savonlinnan Soutu 39.40,7 6. Evijärven Urheilijat 39.59,9 7. Espoon Tapiot 40.08,7 8. Kuhin Soutajat 40.13,4 9. Joutele 40.31,0 10. Airoteam 41.06,4 11. Kivennavan Soutajat 41.13,7 11. Mikkelin Soutajat 41.42,3

Kirkkoveneiden SM-Soudut Sekajoukkueet 10 000m, Tahko 15.8.2010

1. SU-41 1 41.20,7 2. Kouvolan Soutajat 1 41.41,7 3. Mikkelin Soutajat 41.50,9 4. Valkealan Soutajat 42.11,9 5. Joutele 1 42.21,0 6. Evijärven Urheilijat 42.22,5 7. SU-41 2 43.08,2 8. Kouvolan Soutajat 2 43.31,0 9. Savonlinnan Soutu 43.31,1 10. Koston Soutajat 43.50,2 11. Joutele 2 44.14,0

Kirkkoveneiden SM-Soudut Naiset 2000m, Tahko 14.8.2010

1. Kouvolan Soutajat 8.20,6 2. Joutele 8.22,1 3. SU-41 8.22,9 4. Kuhin Soutajat 8.36,1

Kirkkoveneiden SM-Soudut Miehet 2000m, Tahko 14.8.2010

1. Savonlinnan Soutu 7.33,2 2. SU-41 7.33,9 3. Valkealan Soutajat 7.34,8 4. Kouvolan Soutajat 7.38,9 5. Evijärven Urheilijat 7.39,1 6. Takon Soutajat 7.40,4 7. Espoon Tapiot 7.42,4 8. Airoteam 7.46,5 9. Joutele 7.46,7 10. Kivennavan Soutajat 7.53,0 11. Kuhin Soutajat 7.54,3 11. Mikkelin Soutajat 7.54,3

Kirkkoveneiden SM-Soudut Sekajoukkueet 2000m, Tahko 14.8.2010

1. SU-41 7.38,6 2. Valkealan Soutajat 7.42,7 3. Savonlinnan Soutu 7.47,8 4. Kuhin Soutajat 7.50,8 5. SU-41 2 7.51,3 6. Joutele 2 7.58,4 7. Joutele 1 7.58,6 8. Kouvolan Soutajat 1 8.01,2 8. Kouvolan Soutajat 2 8.01,2 10. Evijärven Urheilijat 8.07,6 11. Mikkelin Soutajat 8.17,3

Kirkkoveneiden World Masters Rowing (MM), Sulkava 11.7.2010

1. Joutele 4.03.23 2. Kuusamon soutajat 4.06.25 3. Evijärven Urheilijat 4.07.59

Kirkkoveneiden SM-pitkä matka, Sulkava 10.7.2010

NAISET 1. Joutele 4.27.33 2. Sulkava 4.40.57 MIEHET 1. Suurlohjan Soutajat 4.12.21 2. Joutele 4.20.22

Yksinsoutu miehet yli 60 v, Sulkava 10.7.2010

6. Jarmo Tuominen, Joutele 6.17.29

Kirkkovenet yösoutu, Sulkava 9.7.2010

40. Etelä-Suomen naiset 4.46.43 (toiseksi paras naisjoukkue, jossa 4 jouteletarta)

Suurlohjan soudut, Lohja 19.6.2010

NAISET 25km 1. Joutele 1.47.52 2. Nesteen soutajat 1.57.45 AVOIN 25km 1. Valkealan soutajat 1.37.25 2. Joutele 1.37.45 3. Soutuseura Rautakourat 1.38.41 4. Nesteen soutajat 1.39.42 5. Airoihin sekoajat 1.40.10 6. Keravan Urheilijat 1.46.30 7. Nesteen soutajat seka 1.47.06 8. Lohjan Seudun soutajat 1.51.19 9. 3 Step IT 1.53.56 10. Kirkkonumen Soutajat 1.55.37

Kirkkoveneiden SM keskimatka, Anjalankoski 12.6.2010

NAISET 1. Kouvolan Soutajat 01:47:20,1 2. SU-41 01:48:23,1 3. Joutele 01:48:51,0 4. Iitin Soutajat 01:58:37,8 AVOIN 1. Kouvolan Soutajat 1 01:37:31,4 2. SU-41 01:37:49,0 3. Savonlinnan Soutu 01:39:07,2 4. Takon Soutajat 01:39:26,7 5. Joutele 01:39:36,9 6. AiroTeam 01:39:48,0 7. Valkealan Soutajat 01:40:20,6 8. KuHin Soutajat 01:41:00,6 9. Evijärven Urheilijat 01:41:19,7 10. Kivennavan Soutajat 01:43:12,5 11. Kouvolan Soutajat 2 01:44:11,4

Tiltusoutu, Iitti 29.5.2010

NAISET 1. KOUVOLAN SOUTAJAT 1.26.24 2. JOUTELE 1.27:12 3. IITIN SOUTAJAT 1.33:31 4. NESTEEN SOUTAJAT 1.36:23 AVOIN 1. SU -41 1.18:40 2. JOUTELE 1.18:44 3. VALKEALAN SOUTAJAT 1:18:51 4. VOITON SOUTAJAT 1.19:11 5. AIROTEAM 1.19:15 6. UPM KUUSANKOSKI 1.21:31 7. RAUTAKOURAT 1.21:42 8. HÄMEENLINNAN LATU 1.21:51 9. NESTEEN SOUTAJAT 1.21:57 10. KERAVAN URHEILIJAT 1.24:27 11. IITIN SOUTAJAT 1.26:18

Ergomaraton, Kerava 26.4.2010

Naiset 1. Eeva Rahikka 3.03.58,0

Sisäsoutu SM 10000m, Tampere 20.3.2010

N 40+ 2. Maija Virta 41.09,0 N 50+ 1. Eeva Rahikka 41.30,6

Sisäsoutu SM 500m, Helsinki 6.3.2010

N 30+ 2. Anja Vehman 1.49.2 N 50+ 1. Eeva Rahikka 1.43,8 2. Riitta Valpio 1.48,0

Sisäsoutu 2000m Nordic Open, Helsinki 9.1.2010

N 40+ 2. Ritva Santtila 8.00,8 N 50+ 1. Eeva Rahikka 7.45,2

Sisäsoutu joukkuekilpailu 4x1000m Nordic Open Helsinki, 9.1.2010

Naiset: 2. Joutele 1 3.39,5 Satu Kaski, Hanna Kulmala ,Marika Laaksonen, Eeva Rahikka 5. Joutele 2 3.50,0 Hanna Oksanen, Ritva Santtila, Anja Vehman, Maija Virta 9. Joutele 3 4.04,5 Anu Kivinen, CarinaLillqvist, Taina Shemeikka, Piia Vähäkoski Miehet: 9. Joutele 3.13,0 Kari Aronen, Jyrki Hanioja, Harri Mattila, Arto Törmänen