Tulokset 2013

Naisille historian ensimmäinen voitto 2000m:llä

Jouteleen naisjoukkue on jo 13 vuotta kiertänyt SM-kisoja ja nyt tärppäsi: Voitto 2000m:llä. Pikamatkat ovat aina olleet hankala pala Jouteleen naisille. Viimein vuosien johdonmukainen työ ja valmentautuminen tuotti tulosta myös pikamatkoilla.

Voitto 2000m:llä tuli pienimmällä mahdollisella erolla Sulkavaan nähden. Tämä tiesi kovaa kisaa 10km:llä. Naiset sijoittuivat kympillä lopulta kolmanneksi noin puoli minuuttia Mikkelin ja Sulkavan jälkeen.

Kesän tulosten perusteella Jouteleen naisjoukkue on Suomen paras myös kirkkoveneliigassa, jonka tarkat tulokset löytyvät Melonta- ja Soutuliiton sivulta.

Sekajoukkue tulessa pikamatkoilla

Sekajoukkueen tulos 2000m:llä oli pettymyus. Joukkueen jäsenet analysoivat soutua ja uskoivat vaikeuksien johtuvan yliyrittämisestä. Tästä viisastuneen joukkue lähti suorittamaan ehjää ja yhtenäistä soutua 10km:n kilpailuun. Tämä tuottikin tulosta ja vauhti parani huomattavasti. Joukkue saavuttikin oman tasonsa mukaisen tuloksen. Tuloslistalla Jouteleen sekajoukkue sijoittui puolen välin tietämiin.

Kirkkovene SM-2000m ja 10km 24-25.8.2013 Sulkava

 

Naiset 2 km

1. Joutele                           7.52,2
2. Sulkavan Urheilijat -41 7.52,3
3. Mikkelin Soutajat            7.56,0
...

Sekasarja 2 km

1. Evijärven Urheilijat 7.44,0
....
9. Ikaalisten Soutajat 7.59,3
10. Kouvolan Soutajat 2 7.59,5
11. Joutele 8.00,1
12. Savonlinnan Soutu 8.09,6

Naiset 10km

1. Mikkelin Soutajat            41.32,4
2. Sulkavan Urheilijat -41    41.35,6
3. Joutele                            42.09,0
...

Sekasarja 10 km

1. Takon Soutajat            39.56,4
...
7. Sulkavan Urheilijat -41  41.14,1
8. Joutele                          41.17,7
9. Keravan Urheilijat         41.21,3
10. Kouvolan Soutajat 2   41.31,8
...

Naisten joukkue lähdössä lämmittelemään vesille 2000m:n kilpailua varten.
Sekajoukkue asettuneena 10km:n kilpailun starttiin.

Pienveneet pikamatkat Virroilla 10-11.8.2013
 

SP40 Seka parisoutu 40 vuotta 1 km V
1. 163 Mika Sistonen/Anu Takala Kouvolan Soutajat 4:26.35  
2. 168 Kaija Hänninen/Aimo Sironen Evijärven Urheilijat 4:29.41   3.06
3. 162 Jouni Kakkonen/Tarja Väisänen Mikkelin Soutajat ry 4:29.54   3.19
4. 164 Esa Kilpeläinen/Johanna Kilpeläi Kouvolan Soutajat 4:30.60   4.25
5. 171 Kim Turkia/Marika Laaksonen Joutele 4:32.89   6.54

 

SP40 Seka parisoutu 40 vuotta 10 km
1. 115 Jouni Kakkonen/Tarja Väisänen Mikkelin Soutajat ry 46:20.4  
2. 116 Anu Takala/Mika Sistonen Kouvolan Soutajat 46:39.3   18.9
3. 111 Kim Turkia/Marika Laaksonen Joutele 47:22.5   1:02.1

 

Jouteleelle mitalisadetta Sulkavalla pitkän matkan SM-kisoissa

Sulkavan suursoutujen yhteydessä soudettiin kirkkoveneiden pitkän matkan Suomen mestaruudesta 13.7.2013. Joutele osallistui sekä naisten että sekajoukuiden sarjaan. Jouteleen naiset voittivat helposti kultaa omassa sarjassaan. Jouteleen sekajoukkueelle pronssi oli voitto.

Jouteleen naiset lähtivät kisaan ennakkosuosikin asemasta. Alkumatkasta vähän aikaa Joutele souti rinnan Sulkavan Urheilijoiden sekajoukkueen kanssa, mutta Sulkavan matkavauhti oli aavistuksen liian kova. Noin 10km ennen maalia naiset tavoittivat Kouvolan sekajoukkueen. Tästä Jouteleen joukkue sai lisää ruutia ja ohituksen jälkeen he aloittivatkin pitkän loppukirin. Maaliviiva ylittyi hyvällä ajalla 4:25:02, vaikka jäikin joukkueen omasta ennätyksestään noin minuutin verran.

Sekajoukkuiden kesken käytiin kovaa kisaa voitosta. Evijärven urheilijat menivät edellä ja Mikkelin Soutajat yrittivät tavoittaa heitä. Joutele souti pitkään Vihtavuoren pamauksen perässä. Puolen välin kohdalla joukkueen tahtipari päätti lähteä ohitukseen. Jännittävän ohituksen jälkeen Joutele pystyi tekemään eroa Vihtavuoreen ja välttämään hankalan peesaustilanteen. Sen sijaan Mikkelin sekajoukkue käytti pitkään Keravan Urheilijoiden miesjoukkuetta vetoapuna. Tämä varmasti tuotti etua Mikkelille, eikä Jouteleen sekajoukkue enää kyennyt Mikkeliä tavoittamaan.

Jouteleen sekajoukkueelle pronssikin oli kuin voitto. Joukkue oli vielä keväällä melko hajanainen, mutta kirkkoveneiden keskimatkan kilpailun jälkeen päätettiin panostaa sekajoukkueeseen. Naisten joukkueesta valittiin tahtipari veneeseen ja heti tuli soutuun uusi rytmi. Vielä tarvittiin lisää naisia joukkueeseen. Ensin Sulkavan haasteen otti vastaan ensikertalainen Hanna Koskela ja 10. kertaa tavoitteleva Jaana Pietiläinen. Seuralla on onneksi pitkät yhteistyön perinteet olympialuokan soutajien kanssa, joten siltä suunnalta saatiin apua. Mukaan sekajoukkueeseen tulivat olympiamitalisti Sanna Sten ja hänen valmentajansa Ilona Hiltunen. He pääsivät heti tahtiparin perään soutamaan ja näin rytmiin saatiin lisää tukea. Näiden vahvistusten jälkeen Jouteleen sekajoukkue hyrisi täynnä intoa ja hyvää fiilistä. Hyrinä tuotti taas hyvää tulosta ja joukkue iloitsi palkintokorokkeella mitalit kaulassa.

Sanna Sten ja Ilona Hiltunen kertoivat pitkän matkan soudun olevan kovaa hommaa. "Kahden tunnin jälkeen jo tuntui kamalalle ja vielä oli toiset kaksi tuntia jäljellä" ja "Takapuoli oli aivan puuduksissa ja jalkoja vaivasivat krampit, mutta maaliin päästiin" sekä "Koko ajan piti keskittyä soutuun".

Jouteleen edustajia kisasi myös yksinsoudussa. Salla Ruosaari saavutti pronssia naisten avoimessa sarjassa ajallaan 6:27:54. Timo Luoto sijoittui 18. M50-sarjassa, jossa oli lähes puolensataa osallistujaa. Jarmo Tuominen puolestaan saavutti 30. soutukerran Sulkavalla osallistumalla M60-sarjaan.

Jouteleen Paula Tuomenoksa ja Harri Laitinen osallistuivat Sulkavan soutuun yhteistyössä soutuseura SMARK:n kanssa perjantain yösoudussa.

Hyvien tulosten taustalla toimii aina loistava tukijoiden tiimi. Sulkavalla veneistä, airoista, penkeistä ja kaikesta kalustosta huolta piti Raimo Myller. Hän kertoikin, että kahden veneen huoltamiseen menee niin paljon voimia, että on ihan hyvä tällä kertaa jättää oma soutu väliin. Muita huoltoryhmäläisiä ovat Pekka Heikkinen, Teijo Rautio ja Risto Jaakkola. Soutajan taustatiimiin kuuluu myös hyvä perämies. Hyvä perämiehen ohjauksessa on helppo soutaa. Kiitokset kuuluvat kisakuskeille Heli Hartikaiselle ja Matti Rahikalle sekä harjoitusperämiehelle Jukka Peltolalle.

Jouteleen naisjoukkueessa soutivat Arja Ahti, Susanna Espo, Heli Hartikainen (pm), Anu Kivinen, Eija Korhonen, Marika Laaksonen, Tanja Lankila, Minna Myllyoja, Eeva Rahikka, Tiina Salmi, Ritva Santtila, Taina Shemeikka, Anja Vehman, Seija Vihmaa ja Maija Virta. Sekajoukkueessa soutivat Jyrki Hanioja, Pekka Heikkinen, Ilona Hiltunen, Seppo Häkkinen, Marita Junna, Timo Karjalainen, Marko Keskikukko, Hanna Koskela, Hanna Kulmala, Tomi Oksanen, Jaana Pietiläinen, Matti Rahikka (pm), Teijo Rautio, Leena Slup ja Sanna Sten.

 

Alku aina hankala. Kyllä tästä vielä pronssijoukkue leivotaan. Jouteleen sekajoukkue on irtautumassa rannasta Sulkavalla. Kuva Kirsi Katila.
Noisjoukkue korkeimmalla korokkeella Sulkavalla. Kuva Kirsi Katila.
Lauantai 13.7.2013, Kirkkoveneet yösoutu SM sekajoukkueet
SijaVeneMiehistöAika
1 604 EVIJÄRVEN URHEILIJAT 4:12:32
2 614 MIKKELIN SOUTAJAT 4:13:33
3 627 JOUTELE 4:16:02
       
       
Lauantai 13.7.2013, Kirkkoveneet yösoutu SM naisjoukkueet
SijaVeneMiehistöAika
1 607 JOUTELE 4:25:02

 

Lauantai 13.7.2013, Yksinsoutu naiset yleinen SM    
SijaNumeroNimiSeuraSKAika
1 144 Hanna Tuominen Kouvolan Soutajat 9 6:01:54
2 143 Eija Härkönen Sulkavan Urheilijat -41 13 6:25:12
3 142 Salla Ruosaari Joutele 6 6:27:54
           
           
           
Lauantai 13.7.2013, Yksinsoutu miehet yli 50 v. SM    
SijaNumeroNimiSeuraSKAika
1 63 Ari Kankkunen Sulkavan Urheilijat -41 37 5:25:57
2 94 Mikko Lahti Syvä Köli 10 5:28:50
3 71 Arto Muhonen Voiton Soutajat 25 5:34:36
18 479 Timo Luoto Joutele 15 5:59:11
           
           
Lauantai 13.7.2013, Yksinsoutu miehet yli 60 v. SM    
SijaNumeroNimiSeuraSKAika
1 111 Jukka Vänni Valkeakosken Vesiveikot 16 5:36:15
2 118 Mauno Myllymäki Nokian Veneilijät 28 5:51:52
3 98 Hannu Hoberg Mikkelin Soutajat 15 5:52:38
16 109 Jarmo Tuominen Joutele 30 6:35:35

Naisille helppo voitto keskimatkalla

Jouteleen naisjoukkue otti Suomen mestaruuden Lohjalla 8.6.2013 uuden reittiennätyksen kera.

Lähtöviivalla käytiin tiukkaa kisaa asemista. Kouvolan joukkue pyrki Jouteleen peesiin, mutta naiset karistivat kilpasiskot perälaudasta saman tien. Muutaman kilometrin jälkeen oli jo nähtävissä, että muista kilpailjoista ei tällä kertaa ole Jouteleelle haastajaksi. Sen sijaan Lohjanjärven aallot kyllä haastoivat joukkueen.

Onneksi aallokko oli lähes suoraan vastainen reittiin nähden. Joukkue souti ensimmäisen puolikkaan matkasta normaalia korkeammalla tahdilla ja sai siten pidettyä vauhdin kohtuullisena tuulesta ja aalloista huolimatta. Reitin takakohdassa sivuttainen aallokko heitteli venetteä puolelta toiselle niin, että airo vuoroin upposi aaltoon ja vuoroin haroi ilmaa. Kun lopulta päästiin kääntymään myötätuuleen, otti joukkue taas uuden tahdin. Puolivälissä paluureittiä perämies huomasi, että joukkueella on mahdollisuuksia uuteen reittiennätykseen. Siitä intoutuneena soutajat tekivät pitkän kirin ja tuloksena olikin hieno loppuaika. Uusi reittiennätys on nyt 1.45.48. Parannusta tuli 1min 44s.

Voitosta iloittiin täysin rinnoin. Maalissa huomattiin, että joukkueessa oli viisi ensimmäisen Suomen mestaruutensa saavuttanutta jäsentä: perämies Seppo Häkkinen ja soutajat Eija Korhonen, Seija Vihmaa, Salla Ruosaari sekä  Tiina Salmi. Tahdissa soutivat Susanna Espo ja Minna Myllyoja. Vanhoina konkareina mukana olivat Anja Vehman, Taina Shemeikka, Anu Kivinen, Maija Virta, Marika Laaksonen, Tanja Lankila, Eeva Rahikka ja Hanna Kulmala.

Ilon kiljahduksia tuotti kaiken kaikkiaan keskimatkan voitto. Jouteleen naisjoukkue on kisaan lähes joka vuosi osallistunut perustamisestaan lähtien ja usein toiseksi jäänyt. Toimittaja kahlasi vuosikertomukset ja löysi yhden voiton vuodelta 2003. Vaikka naisjoukkueita on kilpailuissa vähän, saa silti jokaiseen voittoon antaa kaikkensa.

Lähtövalmistelut käynnissä ennen kisaa.
Iloinen voittajajoukkue varjossa puun alla. Lohjalla helle helli katsojia ja paahtoi soutajia.

Sekajoukkue mukana SM-keskimatkalla

Jouteleelta lähti sekajoukkue tavoittelemaan hyvää sijoitusta Lohjalle 9.6.2013.

Yhdeksän sekajoukkuetta asettui lähtöviivalle Lohjanjärvellä. Startti oli jälleen kiihkeä ja hyviä asemia haettiin kiivaasti. Joutele sai hyvän startin ja hetken saavuttikin muita joukkueita. "Yhtäkkiä oltiinkin Sulkavan peesissä", kuvailee perämies Susanna Espo lähtösuoran tapahtumia. Joutelelaiset käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja pääsivät helposti ns. etusuoran puoli väliin. Sitten Sulkava teki sellaiset manööverit, että Joutele irtosi peesistä. Loppumatkan joukkue souti omaa soutua saavuttamatta edellä meneviä, mutta myöskään päästämättä perässä tulevia lähemmäksi.

Sekajoukkueen suoritus oli kokonaisuudessa tasapainoinen ja laadukas. Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin seuraaviin kisoihin.

SM keskimatka 8-9.6.2013 Lohjalla

Matka noin 24km 

Naisjoukkueet

  Joukkue Aika Perämies
1 Joutele 1.45.48 Seppo Häkkinen
2 Kouvolan Soutajat 1.51.04 Veikko Nyyssönen
3 Keravan Urheilijat 1.57.16 Alpo Heikkilä

 

Sekajoukkueet

  Joukkue Aika Perämies
1 Evijärven Urheilijat 1.35.19 Kalervo Kujala
2 Mikkelin Soutajat 1.35.53 Pentti Iivanainen
3 Takon Soutajat 1.35.59 Olavi Pirinen
4 Vihtavuoren Pamaus 1.37.16 Nina Peltonen
5 Sulkavan Urheilijat -41 1.37.30 Lauri Siljander
6 Valkealan soutajat 1.38.08 Ville Ahola
7 Joutele 1.39.47 Susanna Espo
8 Keravan Urheilijat 1.40.55 Alpo Heikkilä
9 Kouvolan Soutajat 1.40.59 Veikko Nyyssönen

 

Sekä naisten että sekajoukkueiden voitto Jouteleelle

Lauantaina 25.5.2013 soudettiin Iitin Kausalassa Tiltusoutu. Jouteleelta mukana oli kaksi joukkuetta. Molemmat joukkueet voittivat sarjansa helposti. Tiltusoutu on Jouteleen kevään ensimmäinen kilpailu ja samalla katsastus tulevan kauden tunnelmiin. Joukkueissa vallitsee luottavainen mieli. Kausi lähti taas hyvin käyntiin.

18. Tiltusoudut 25.5.2013 Iitissä

Tulokset:Kirkkovene miehet (osallistujia 3)
1. Leppäsen pyörä/HU-46 1.19,35
2. Kouvolan soutajat  1.20,42 
3. Vantaan soutajat 1.32,54

Kirkkovene naiset (osallistuja 4) 
1. Joutele 1.29,30 
2. Kouvolan soutajat 1.30,45 
3. Hämeenlinnan latu 1.31,11 
4. Smark/Airoqueens 1.48,25

Kirkkovene sekasarja (osallistujia 2) 
1. Joutele 1.27,32 
2. Iitin Soutajat 1.33,16

Mitalisadetta ergomaratonilla
Keravalla 20.4.2013

Seitsämän naista ja yksi mies oli ilmoittautunut Jouteleen joukkueesta Keravalla pidettäviin ergomaratoneihin. Naisilla virallisena kilpailumatkan oli puolimaraton eli 21097metriä ja miehillä koko maraton eli 42195 metriä. Tuomisina joukkueella oli yhteensä neljä kultaa, kolme hopeaa, yksi pronssi ja 4. sija. Todella suuret onnittelut koko joukkueelle.

Teijo Rautio voitti M50 -sarjan suvereenisti ajalla 2:42:11,6. Samoin Arja Ahti, N60 kevyt, hoiteli helposti oman sarjansa voiton ajalla 1:40:10,7 tehden samalla Suomen ennätyksen.

Myös Eeva Rahikka teki uuden Suomen ennätyksen omassa sarjassaan ajalla 1:30:22,5. Tässä N50 -sarjassa Joutele otti kolmoisvoiton, kun Riitta Valpio ja Marita Junna valtasivat seuraavat sijoitukset.

Marika Laaksonen paransi myös edellistä Suomen ennätystä uudella ajalla 1:27:06,2 sarjassa N40. Toiseksi sijoittuin Maija Virta ja neljännen sijan nappasi Taina Shemeikka todella tiukan ja jännittävän loppukiritaustelun jälkeen.

Maija Virta osallistui myös naisten avoimeen sarjaan, jossa hän sijoittui toiseksi.

 

Naiset 40+

1 Marika Laaksonen Joutele 1:27:06,2 2:03,8 SE
2 Maija Virta Joutele 1:29:11,0 2:06,8  
3 Tuija Saastamoinen Hämeenlinnan Latu 1:31:03,3 2:09,5  
4 Taina Shemeika Joutele 1:34:05,6 2:13,8  
5 Tiina Piitulainen Hämeenlinan Latu 1:34:10,7 2:13,9  
6 Leena Soini KeU 1:34:25,2 2:14,3  
7 Carla Urbano KeU 1:37:07,6 2:18,1  
8 Isa Tolmunen KeU 1:39:23,8 2:21,5  

 

Naiset 50+

1 Eeva Rahikka Joutele 1:30:22,5 2:08,5 SE
2 Riitta Valpio Joutele 1:38:39,1 2:20,3  
3 Marita Junna Joutele 1:40:31,8 2:23,0  

 

Naiset 60+ Kevyt

1 Arja Ahti Joutele 1:40:10,7 2:22,5 SE

 

Naiset Avoin

1 Anni Keisanen Evijärven Urheilijat 1:28:11,9 2:05,4  
2 Maija Virta Joutele 1:30:25,2 2:08,6  

 

Miehet 50+

1 Teijo Rautio Joutele 2:42:11,6 1:55,3  
2 Jussi Koponen SMARK 2:46:19,7 1:58,3  
3 Markku Niuranen Hämeenlinnan Soutajat 2:47:39,0 1:59,2  
4 Ali Kela Nesteen Soutajat 2:50:38,4 2:01,3  
5 Pertti Syrjälä KeU 2:53:56,0 2:03,7  

Täydelliset tulokset www.ergomaraton.fi

Hyviä tuloksia ja sijoituksia sisäsoudun SM 10km:llä

 

Maija Virta voitti helposti N40H-sarjan, jossa tänä vuonna oli ennätysmäärä osallistujia. Virta teki  myös parhaan ajan kaikista naisista sarjasta riippumatta. Hänen aikansa oli 40:46,9.

Kolmannesta sijasta käytiin kova kamppailu Anja Vehmanin ja Taina Shemeikan kesken samassa sarjassa. Koko matkan alusta aina 9000m:iin asti Vehman ja Shemeikka olivat noin 2 metrin päässä toisistaan. Kun Anja Vehman aloitti loppukirin, selvisi voittaja tästä parista. Taina Shemeikka ei pystynyt vastaamaan Vehmanin kiriin.

Molemmat kilpailijat olivat oikein tyytyväisiä tuloksiinsa. Vehman oli asettanut tavoitteeksi 43 minuuttia ja alitti tavoitteensa 7,5 se3kunnilla. Taina Shemeikka ylitti ovat odotuksensa. Kisaviritys tuotti Shemeikalle ajaksi 43:03,4.

Naiset 40H

1. Maija Virta                    Joutele                       40:46,9
2. Tuija Saastamoinen Hämeenlinnan Latu 42:02,8
3. Anja Vehman              Joutele                        42:52,5
4. Taina Shemeikka       Joutele                       43:03,4
5. Carla Urbano              Keravan Urheilijat    44:13,0
6. Leena Soini                Keravan Urheilijat     45:24,7
7. Isa Tolmunen             Keravan Urheilijat     47:27,7

Täydelliset tulokset löytyvät Finnrowingin sivulta.

 

Finnish Open 2.2.2013 SM 2000m ja 4x1000m

Marika Laaksonen voitti oman sarjansa Naiset 40 selvällä erolla ennen Muuramen Urheiljoiden Ulla Yrjölää. Laaksosen aika oli 7:23,3, joka antaa keskivauhdiksi 1:50.8.

Jouteleella oli kaksi naisjoukkuetta 4x1000m.n kisassa. Toiseksi sijoittuneessa joukkueessa vetivät Marika Laaksonen, Hanna Kulmala, Eeva Rahikka ja Maija Virta. Joukkueen aika oli 3.39,5 ja ero avoittajan vain noin 3s. Takon Soutajien voittoaika oli 3.36,6. Toisessa Joutelejoukkueessa vetivät Anja Vehman, Taina Shemeikka, Leena Slup ja Salla Ruosaari. Mysö tämä joukkue esitti vakuuttavaa soutua ja sijoittua neljänneksi vain 2,5 sekunnin päähän pronssijoukkueesta. Joutelen aika 3:53,5 ja Hämeenlinnan Soutajien pronssiaika 3:51,0.

Naiset 40 - 2000m

 

1. Marika Laaksonen Kunto- ja soutuseura Joutele 07:23,3
2. Ulla Yrjölä Muuramen Urheilijat                                07:37,3
3. Olga Petrova Russia                                                   07:43,5
4. Tuija Kilpeläinen Muuramen Urheilijat                    08:46,2

Naiset 4x1000m

1. Takon Soutajat                            03:36,6
2.  Kunto- ja soutuseura Joutele 03:39,5
3. Hämeenlinnan Soutajat            03:51,0
4.  Kunto- ja soutuseura Joutele 03:53,5
5.  Nesteen Soutajat                      03:54,5

Kaikki tulokset Finnrowing.com