Jouteleesta...

Soutu- ja Kuntoseura Joutele ry. on Suomen Soutuliiton jäsenseura ja erikoistunut puuvenesoutuun. Seura omistaa neljä kirkkovenettä, joilla osallistutaan kilpailuihin ja soututapahtumiin ympäri Suomea.

Seuran ensisijaisena tarkoituksena on yhteishengen, henkisen- ja fyysisen sietokyvyn ja sisun kasvattaminen sekä suomalaisen kestävyys- ja perinneurheiluharrastuksen ja kilpatoiminnan ylläpitäminen jäsenien keskuudessa.

Kaudella 2009 Jouteleella on kolme joukkuetta: miesten ja naisten SM-kisajoukkueet sekä kuntosoutujoukkue. SM-joukkueiden tavoitteena on menestyä SM- ja kirkkoveneliigakisoissa. Kuntosoutujoukkue osallistuu mm. Kuusiston soutuun sekä Sulkavan yösoutuun. Seuran edustajia osallistuu myös pienvene- ja sisäsoutukilpailuihin.

Kesällä kaikki joukkueet harjoittelevat kolmesti viikossa valmennusryhmän laatiman suunnitelman mukaisesti. Myös soutukauden ulkopuolella seuran toiminta on aktiivista. Kuntoa pidetään yllä sauvavaelluksin ja sisäsoutuharjoituksilla ja välillä kisaillaan suksien päällä.

Seura toimii talkoo-periaatteella. Tulevan kesän suurin yhteisponnistus on Kulosaaren Ympärisoudut, mitkä Joutele järjestää yhdessä Helsingin Soutuklubin kanssa.

Joutele tarjoaa mahdollisuuksia monille - heille, jotka haluavat panostaa puuvenesoutuun Suomen huipulla kuin myös heille, jotka muuten vaan nauttivat kuntoilusta ulkoilmassa. Tule siis mukaan soutamaan!